Jollas www.jollas.net
InfoHistoriaKartatKuvatPalaute

Jollaksentie
Sarvaston lahti
Hämeenapaja
Furuvik
Fregattitie
"OKO:n ranta"
Hepokallio
Puuskaniemi
Huvilat
Sekalaisia
Lähiympäristöä
Laitatuulenkaari

Kuvat

Valokuvien lajittelussa on pyritty noudattamaan alueellista tai tien nimiin perustuvaa karkeaa jakoa. Toisista paikoista on vain yksi kuva ja iso osa Jollaksesta on jäänyt toistaiseksi kokonaan kuvaamatta.

Jos kuvan yhteydessä ei ole mainitaa vuosiluvusta, on se otettu lähivuosina 1990-2000 -luvuilla. Vanhimmat kuvat ovat 1930-luvun loppupuolelta ja mm. viereinen kuva on otettu nykyisen Laitatuulenkaaren asuinalueen kalliolta vuonna 1968.

Jos sinulla on hyviä kuvia Jollaksesta ja olisit valmis lainaamaan niitä laitettaviksi näille sivuille, ota yhteyttä palautelomakkeen avulla sivujen tekijään. Kuvat voivat olla mistä päin Jollasta ja miltä ajankohdalta vain. Tärkeintä olisi, että niistä näkyisi tunnistettavissa olevia paikkoja ja, että kuvissa mahdollisesti esiintyvillä henkilöillä ei ole mitään kuvien julkaisemista vastaan.

Joitain valokukuvia myös Jollaksen ja Laajasalon alueelta vuosilta 1969 - 1987 kokoelmassa Stadin taivaan alla

 

[Info] [Historia] [Kartat] [Kuvat] [Palaute]

Päivitetty 25.7.2001
Sivustokartta  |  Tietoja sivustosta